Tuotekehityksen Health Check
Varmistamme, että käytössäsi on riittävät resurssit sekä oikeat työkalut ja menetelmät kehitysprojektin läpiviemiseksi.
Oikea suunta kehitystyölle
Tuotekehityksen health check on kevyt auditoinnin tapainen esiarviointi, jossa tarkastellaan asiakkaan tuotekehityksen nykytilaa suhteessa ohjelmiston elinkaarihallinnan standardin (EN 62304:2006) vaatimuksiin. Palvelu on erittäin hyödyllinen esimerkiksi silloin, kun jo toiminnassa oleva ohjelmistoyritys laajentaa toimintaansa lääkinnällisten ohjelmistojen puolelle.
Selkeä ja tarkka toimenpidesuunnitelma
Kasven asiantuntijat tutustuvat asiakkaan toimintaan ja prosesseihin ja käyvät huolellisesti läpi nykyisen tuotekehitysdokumentaation. Tämän pohjalta Kasve laatii listan tehdyistä havainnoista sekä toimenpidesuunnitelman ja aikataulutuksen mahdollisten poikkeamien ja puutteiden korjaamiseksi.
Kasven osaajista mm. Rosa Tengvall, Mikko Juuti ja Nina Vartiainen toimivat myös Yrityksen Kehittämispalveluiden puitesopimuskonsultteina, joten edellä mainittua palveluita saat käyttöösi myös KehPa-päivillä!
Tutustu referensseihimme
Kokonaisvaltainen kumppani liiketoiminnan käynnistämiseen
Kasve oli rinnalla kulkeva kumppani Kansallisen neurokeskuksen valmistelu- ja perustamisvaiheessa.
Lisävoimaa startup-liiketoiminnan kehittämiseen
Kasve on konsultoinut Probitatia tutkimuslähtöisen startup-liiketoiminnan kehittämisessä ja mm. myynti- ja sijoittajamateriaalin kasaamisessa. Yhteistyö tukee innovaation kaupallistamista ja kansainvälistymistä.
Teknologiayritys Dispelix rekrytoi huippuosaajia Kasven avulla
Voimakkaassa kasvussa oleva Dispelix on vahvistanut asiantuntijatiimiään Kasven RekryKoulutuksen avulla.
Ota yhteyttä
Kaipaatko osaavaa kumppania tueksesi?
Autamme terveysalan yrityksiä menestymään kansainvälisillä markkinoilla. Hyödynnä osaamisemme ja kattavat verkostomme!