Kesätöissä Kasvella

elokuu 15, 2023

Kun kuulin kevättalvesta 2023 pääseväni Kasvelle kesäksi töihin, olin äärettömän iloinen. Se, että sain mahdollisuuden jo ensimmäisen opintovuoteni jälkeen tulla töihin yritykseen, jonka toimiala sivuaa opintojani, oli minulle todella iso juttu. Isäni kautta olin kuullut Kasvesta yrityksenä, ja heidän toimintansa vaikutti äärimmäisen mielenkiintoiselta. Lueskelinkin innoissani nettisivuja ja otin selvää, millainen organisaatio on kyseessä. Mitä enemmän luin, sitä innostuneemmaksi tulin ja odotin malttamattomana töiden alkua.

“Päätin kuitenkin, että antaisin itsestäni 110 %, jotta firma, joka minulle näin hienon mahdollisuuden antoi, ei joutuisi pettymään.”

Muistan, kun kävin ensimmäisen kerran heidän toimistollaan pienessä briiffauksessa ennen työsuhteen alkua. Minua jännitti ja innostutti samaan aikaan. Toimisto, ja kaikki siellä vaikutti niin ammattimaiselta, ja olinkin hieman hämilläni siitä, että olenko varmasti kykenevä ja osaava siellä työskentelemään. Päätin kuitenkin, että antaisin itsestäni 110 %, jotta firma, joka minulle näin hienon mahdollisuuden antoi, ei joutuisi pettymään.

Aloitin työjaksoni virallisesti viidentenä päivänä kesäkuuta, ja lyhyen alustuksen jälkeen pääsinkin heti työn touhuun. Jo ensimmäisenä päivänä istuin videopalavereissa kansainvälisiä yrityksiä edustavien henkilöiden kanssa, ja muistan miten täynnä intoa olin. Kokemusta vastaavasta ei vielä ollut, mutta onneksi pääsin nopeasti asiaan sisään erittäin asiantuntevien ja mukavien ihmisten auttamana.

Kesäkuu menikin kokonaisuudessaan yhden ja saman projektin parissa, jossa riitti työtä. Pääsin oppimaan paljon uutta lähtien palaverimuistiinpanojen kirjoittamisesta ja erilaisten ohjelmien, kuten Wordin ja Excelin käytöstä. Toki olin jo aiemmin kyseisiä ohjelmia käyttänyt, mutta työskennellessäni kunnolla niiden parissa sain hyvää oppia siitä, kuinka ne oikeasti toimivat. Näiden lisäksi pääsin kunnolla uppoutumaan käsillä olevaan projektiin. Luin ja opiskelin paljon, jotta sisäistäisin käsillä olevan asian, ja ihmetyksekseni aloinkin pikkuhiljaa oikeasti hahmottamaan kyseisen kokonaisuuden. Sain valtavasti motivaatiota tästä, ja ilmeisesti muidenkin mielestä opin jotain, sillä sain hyvää palautetta tekemästäni työstä. Se motivoi tietenkin valtavasti tekemään vielä enemmän hommia, ja tunsin suurta kiitollisuutta, että pääsin oikeasti olemaan jopa suhteellisen merkittävä osa niin mielenkiintoista ja alueellisesti tärkeää projektia. 

“Tulen aina olemaan Kasvelle sanoin kuvaamattoman kiitollinen mahdollisuudestani päästä heille töihin täksi kesäksi.”

Kesäkuun kääntyessä loppua kohti työtahti tiivistyi, ja monta kertaa päivässä palaveerasimme projektin etenemisestä ja tulevista työvaiheista. Erilaisia käänteitä riitti, ja yllätyksiä tuli eteen harva se päivä. Loistavan tiimimme ja kovan työn avulla kuitenkin luovimme karikoiden läpi. Muutamana päivänä töitä tehtiin iltaan asti, mutta minua se haitannut ollenkaan. Päinvastoin olinhan saanut mahdollisuuden olla mukana niin merkittävässä hankkeessa rautaisten ammattilaisten kanssa, että olin vain innoissani siitä, että työtä riitti.

Heinäkuun ensimmäiset kaksi viikkoa vietinkin sitten sovitulla vapaalla, sillä projekti oli tauolla, eikä hommia hirveästi ollut. Palatessani töihin alkoi hankkeessa seuraava vaihe, ja töitä riitti taas. 

Kirjoittaessani tätä blogitekstiä elokuun alussa, on sekä projekti, että työni Kasvella lähenemässä loppuaan. Aikani täällä on ollut erittäin antoisaa, enkä voi sanoin kuvailla, kuinka paljon olen oppinut sekä itsestäni ihmisenä ja työntekijänä, että työskentelystä kovatasoisessa asiantuntijaorganisaatiossa, jollainen Kasve ehdottomasti on. Kuluneet viikot ja kuukaudet ovat menneet liiankin nopeasti, ja vaikka odotan innolla opintojen jatkumista syyskuun alussa, olisin hyvin voinut jatkaa kesätöitäni Kasvella vielä toiset kaksi kuukautta.

Toivon, että polkumme vielä risteäisivät tulevaisuudessa, ja saisin uusia mahdollisuuksia tulla mukaan erilaisiin projekteihin Kasvelle! Toivottavasti mahdollisesti jo kovemman asiantuntemuksen omaavana.

Tulen aina olemaan Kasvelle sanoin kuvaamattoman kiitollinen mahdollisuudestani päästä heille töihin täksi kesäksi.

Mukavaa kesän loppua ja syksyn alkua itse kullekin!

Juho Savolainen

Toisen vuoden oikeustieteen opiskelija Turun yliopistossa sekä ylpeä kasvelainen.