Lisävoimaa startup-liiketoiminnan kehittämiseen
Kasve on konsultoinut meitä tutkimuslähtöisen startup-liiketoiminnan kehittämisessä ja mm. myynti- ja sijoittajamateriaalin kasaamisessa. Nyt rakennamme yhdessä strategiaamme ja lisensointiliiketoiminnan mallia. Yhteistyö tukee innovaatiomme kaupallistamista ja kansainvälistymistä.
Kokonaisvaltaista tukea kaupallistamiseen
Probitat on tutkimuslähtöinen startup, joka auttaa elintarvikealan yrityksiä hyödyntämään fermentointia laadukkaiden ja maistuvien tuotteiden valmistamisessa. Liikeideamme osuu moneen vallalla olevaan trendiin, ja tavoitteemme on kansainvälistyä. Uskon, että yritykset jakavat näkemyksemme, että tieteellinen näyttö on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää myös ruokatuotteiden kohdalla.
Oma osaamiseni on vahvasti tutkimuksessa ja teknisessä kehityksessä, ja pieneltä tiimiltämme puuttui alkuvaiheessa tarvittava liiketoimintaosaaminen. Ulkopuolisen konsultin hyödyntämiseen vaikutti juuri tiimimme koko: rekrytoimme joukkoomme vain todellisia moniosaajia, ja hankimme ulkopuolista apua, kun kaipaamme täsmäosaamista. Näen konsultointipalvelut erinomaisena apuna liiketoiminnan kehittämisessä, ja olemme hyödyntäneet Mikon ja Kasven osaamista alusta alkaen hyvin monipuolisesti.
Kasve on tukenut meitä mm. asiakastarvekartoituksissa, rahoituksen hakemisessa sekä myynti- ja sijoittajamateriaalin kasaamisessa. Tällä hetkellä rakennamme Kasven kanssa strategiaamme Business Finlandin tukemassa Innovaatioseteli-projektissa. Mikko on auttanut nuorta yritystämme luomaan kontakteja ja hankkimaan ensimmäiset pilottiasiakkaat.
Kasve tuntee startup-yrityksen kasvukivut
On ollut mahtavaa työskennellä ihmisten kanssa, jotka jakavat kasvuyrittäjän tunteet. Mikko ja Tero ovat osoittaneet olevansa sitoutuneita meihin ja ratkomaan ongelmiamme. Olen tieteentekijä, ja liiketoiminta-ajattelu on minulle uutta. Kaikki, mitä olen oppinut, olen oppinut Kasvelta.
Mielestäni yhteistyömme on ollut hämmästyttävän hienoa ja myötäelävää. Erityisesti alkuvaiheessa merkityksellisintä oli se tuki, jota Mikolta ja Kasvelta sain. Pystyin luottamaan siihen, että on joku, kenen puoleen kääntyä minkä tahansa haasteen kanssa. Kasve on tarjonnut kokonaisvaltaista, liiketoimintalähtöistä tukea ja selvittänyt asiat, joihin ei ole suoralta kädeltä löytynyt vastausta.
Kasve on luotettava ja sitoutunut kumppani
Kasve on ollut joustava ja asiakaslähtöinen kumppani, joka on vastannut tarpeisiimme hyvin. Kokemukseni perusteella Kasve eroaa muista konsultointipalveluja tarjoavista toimijoista: Kasven asiantuntijat tuntuvat aidosti osalta tiimiämme, ja he ovat hyvin sitoutuneita auttamaan meitä.
Suosittelisin Kasvetta kokemusteni perusteella erityisesti kaltaisellemme startupille, joka kaipaa kokonaisvaltaista tukea liiketoimintansa kehittämiseen.
Probitat Oy
Probitat Oy kehittää fermentointimenetelmään perustuvia innovaatioita, joiden avulla se mahdollistaa asiakasyrityksilleen hyvänmakuisten ja terveellisten kasvipohjaisten tuotteiden valmistamisen. Probitat on kehittänyt myös omia tuotteita kuten Suomalainen Menestysresepti -kilpailussa palkitun Mozumo-smoothien, joka oli myynnissä S-ryhmän kaupoissa, kunnes yritys päätti keskittyä kehittämään teknologiaansa muiden yritysten hyödynnettäväksi. Tutustu yritykseen: https://probitat.eu/