Kasven johdolla harppaus kohti modernia älykaupunkia
Kuopion kaupunki, Datajalostamo-hanke
kehitysasiantuntija Retu Ylinen ja projektipäällikkö Martti Vanala, Kuopion kaupunki
Ylinen: Toteutimme Kasven kanssa yritysyhteistyöselvityksen Kuopion kaupungin Datajalostamo-hankkeelle. Kasven avulla kartoitimme, miten pystymme tarjoamaan yrityksille ja organisaatioille mahdollisimman hyvät edellytykset erilaisille datan käyttöön liittyville palveluille ja ratkaisuille. Tavoitteemme on luoda uutta liiketoimintaa ja parantaa kuntalaisten arkea. Samalla rakennamme resurssiviisasta ja elinvoimaista kaupunkia.
Kasve hoiti kontaktoinnin tehokkaasti ja kattavasti
Rakennamme älykaupunkialustaa eri toimijoiden käyttöön ja kuntalaisten arjen parantamiseksi. Näimme, että on laaja kenttä toimijoita, jotka voisivat hyödyntää alustaa jatkossa tai osallistua sen kehittämiseen: erilaisia älyratkaisuja kehittäviä yrityksiä, tutkimuslaitospuolen toimijoita ja yliopistotutkijataustaisia henkilöitä.
Koska alustahankinta on mittava ja vie oman tiimimme voimavaroja, halusimme ulkopuolisen kumppanin kontaktoimaan näitä tahoja tehokkaasti ja tuomaan esille todellisten käyttäjien tarpeita. Kasven avulla saimme käyttöömme laajan tuntemuksen alueellisesta yritys- ja toimijakentästä. Koemme, että omin voimin otanta olisi jäänyt paljon suppeammaksi.
Saimme useita pilotoitavia ratkaisuja
Kuopion kaupungilla nähdään, että datan parempi hyödynnettävyys avaa uusia liiketoiminta- ja tutkimusmahdollisuuksia, joilla voidaan vahvistaa alueen houkuttelevuutta ja elinvoimaa. Erilaisilla älyratkaisuilla halutaan myös edistää kestävää kehitystä ja resurssien viisasta käyttöä sekä helpottaa ihmisten arkea. Meille oli olennaista paitsi avata keskusteluyhteys eri toimijoiden kanssa, myös kerätä heiltä konkreettisia datan hyödyntämiseen liittyviä ideoita.
Kasven fasilitoimiin kahdeksaan työpajaan osallistui yhteensä 35 eri toimijaa pieninä porukoina. Työpajat olivat hyvin fasilitoituja ja suunniteltuja. Kasve hyödynsi työpajojen fasilitoinnissa myös tuotteistamispuolen asiantuntemustaan ja pystyi jalostamaan esiin tuloksia. Työpajojen kautta keräsimme yhteensä 27 pilotti-ideaa, jotka toimivat pohjana alustahankinnan määrittelylle ja tarjouspyynnölle.
Lisää myynnillisyyttä viestintään
Yritysyhteistyöselvityksen ohessa saimme uutta osaamista tiimimme käyttöön. Kasve auttoi meitä hiomaan hankkeen esittelymateriaalia ja kehittämään viestintäämme yhteistyötahojen suuntaan säännölliseksi ja keskustelevaksi mm. LinkedIn:in kautta. Hanke-esittelyyn Kasve toi mukanaan tiettyä myynnillisyyttä ja auttoi huomioimaan vastaanottajan aiempaa paremmin. Osa vinkeistä oli toki tiedossamme, mutta nyt otimme ne aidosti käyttöön.
Viestinnän kautta saimme hyvää mainosta sille, että olemme eturintamassa kehittämässä älykaupunkia yrityksille ja kuntalaisille. Vastaavia hankkeita, joissa alusta on vapaasti eri toimijoiden käytettävissä, ei Suomessa ole juuri toteutettu. Päähuomiomme hankkeeseen kohdistuvasta palautteesta on se, miten positiivisesti siihen suhtaudutaan: varsinkin työpajojen jälkeen on tullut tuntemattomiltakin palautetta, että onpa hienoa, kun Kuopiossa on tällainen työ käynnissä.
Kasven asiantuntemus on jäätävää
Yhteistyö Kasven kanssa oli saumatonta ja innostunutta. Saimme mitä tilasimme, eli tehokkaan kumppanin yhteistyötahojen kontaktointiin. Toisinaan selvitystyön tuloksena on pelkkä raportti, mutta Kasven osaaminen toi meille myös kontakteja, joiden kanssa jatkaa eteenpäin. Lisäksi Kasve sparrasi meitä eteenpäin hankkeessa ja tarjosi myös yllättävää lisäarvoa kuten viestinnällistä tukea.
Kasven asiantuntemus oli huikeaa: varsinkin Mikon sosiaalinen verkosto ja asiantuntemus sekä Teron liiketoiminnallinen osaaminen ja näkemys olivat aivan huippuluokkaa. Rosa puolestaan piti yllä vauhtia ja innostusta. Kasven tiimin osaaminen toimi hyvin yhteen ja oli kokonaisuutena loistava.
Kasve valittiin kumppaniksi kilpailutuksen kautta. Valinnassa painoi erityisesti Kasven paikallistuntemus ja se, miten suuren määrän yrityksiä he pystyivät kontaktoimaan. Kokemuksemme perusteella voimme suositella Kasvetta varsinkin tuotteistamiseen ja verkostoitumiseen liittyviin projekteihin sekä julkisen sektorin toimijoille että yrityksille.
Datajalostamo-hanke
Datajalostamo on EAKR-rahoitteinen hanke, jossa luodaan älykaupunkialusta Kuopion kaupungin, yritysten, tutkimuslaitosten ja terveydenhuollon käyttöön. Hanke kytkeytyy kaupungin strategiaan edistämällä resurssiviisaita ja digitaalisia palveluita sekä edistämällä kaupunkilaisten hyvinvointia ja alueen vetovoimaisuutta.
Datajalostamo on edelläkävijähanke, jossa näkyy Kuopiolle ominainen ajattelu: lupa tehdä toisin. Olennaista on toiminnan reiluus ja avoimuus, mikä liittyy niin datan hyödyntämiseen kuin mahdollisuuksien avaamiseen eri toimijoille. Datajalostamo-alustan päällä pilotoitaviin ratkaisuihin lukeutuu mm. Kuopion älykäs liikenneinfra -hankkeessa toteutettavat pysäköinninhallintajärjestelmä ja adaptiivinen liikennevalojärjestelmä Savilahden alueelle. Lue lisää Datajalostamosta. http://www.savilahti.com/datajalostamo