Vieraskynä: Pienistä kohtaamisista syviin kumppanuuksiin

helmikuu 9, 2021

Itä-Suomen yliopiston yritysyhteistyö rakentuu yksittäisistä kohtaamisista aina pitkäjänteisesti rakennettuun kumppanuuteen, ja molemmilla niillä on aivan yhtä tärkeä paikkansa. Unohtamatta myöskään sitä kaikkea yhteistyön monimuotoisuutta, mitä tuohon välille mahtuukaan. Keskusteluyhteys yrityskentän kanssa on tärkeä ylläpidettävä.

Korkeakouluyhteistyö yritysten ja yhteisöjen kanssa rakentuu jokainen omanlaisekseen. Joskus se on yksittäinen projekti, luento, tapahtumayhteistyö tai esimerkiksi laitevuokraus. Onnistunut yhteistyö voi virittää idean korkeakoulun monialaisuuden laajemmasta hyödyntämisestä ja yhteistyöstä halutaan tehdä vielä suunnitelmallisempaa, joten syvempi kumppanuus voi tuntua luontevalta seuraavalta yhteistyön muodolta. Kumppanuus voi sisältää juuri ne yhteistyön elementit, jotka osapuolet kokevat hedelmälliseksi oman toimintansa ja tavoitteidensa kannalta, eikä kumppanuuden luomiseksi onneksi yhtä muottia ole olemassakaan. Se on juuri osapuoliensa näköinen.

Koronakriisin vaikutuksesta pienet kohtaamiset ovat sanan kaikessa merkityksessä jääneet todellakin pieniksi. Spontaanit keskustelut käytävillä ja parkkipaikoilla, ajatusten vaihdot tapahtumissa ja niiden ulkopuolella; yleistilanteen muuttuminen toi todellakin vaikutuksensa. Näin ollen myös matalan kynnyksen tapahtumat ja osaamisten törmäyttämiset tulee miettiä uusiksi. Ja ne myös mietitään, meidän kaikkien turvallisuuden vuoksi. On niistä varmasti opiksi myös jatkoon. Onneksi Itä-Suomen yliopisto 10-vuotiaalla nuoruuden innollaan ja ennen kaikkea monialaisella asiantuntijuudellaan tarttuu ketterästi myös tähän murrokseen. Tätä matkaa halutaan tehdä yhdessä myös muiden itäsuomalaisten oppilaitosten kanssa, että tarjottavalla osaamisella voitaisiin kattaa mahdollisimman laajasti yhteistyötahojen tarpeet.

Tästä yhtenä esimerkkinä siirsimme kampusalueelle suunnitellun Korkeakouluyritysyhteistyön aamukahvitapahtuman verkkoon, joka toteutettiin 12.5.2020. Tavoite tällä kaikille avoimella verkottumistapahtumalla oli tuoda yhteen ja luoda keskustelua opiskelijoiden, tutkijoiden, yritysten, yhteisöjen sekä ekosysteemien välillä. Ja toihan se! Tästä rohkaistuneena virtuaaliset toteutukset matalan kynnyksen tapahtumista saavat jatkumoa kesäkuussa ja lomakauden jälkeen myös syksyllä. Teemojen tarkennukset ovat innokkaan ideoinnin alla.

Heli Laine, YRIKE -hanke

Tervetuloa rakentamaan yhteistyötä kanssamme!

Vieraskynä-mahdollisuudesta kiittäen,

Heli Laine
Yritysyhteistyökoordinaattori
Itä-Suomen yliopisto / Business Center Pohjois-Savo
+358 50 533 8891
heli.laine@uef.fi

Lisätietoa: https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/yritysyhteistyo-ja-kumppanuudet/


Kasvua terveysdatasta -hankkeen (ESR) päättyessä toukokuun lopussa olemme kevään ajan ahkerasti heittäneet verkkoja vesille ja olleet aktiivisesti mukana avaamassa keskustelua alueen verkostossa. Kuinka hankkeessa käynnistettyä toimintaa saataisiin juurrutettua ja säilytettyä?  Miten hankkeen tuloksista saadaan irti paras hyöty alueen ekosysteemille?

Tällä vieraskynäkirjoituksella haluamme esitellä hankkeemme kohderyhmälle Yritysyhteistyön kehittäminen kasvualoilla (YRIKE) -hankkeen, jonka toteuttajina ovat Itä-Suomen yliopisto, SavoniaAMK ja KareliaAMK. YRIKE -hanke toimii mm. kohtaamisten mahdollistajana! Lämmin kiitos yhteistyöstä! #etteijäisivainhankejargoniksi