Varmista organisaatiosi ajantasainen osaaminen ja vankka toimintakyky myös tulevaisuudessa!

joulukuu 8, 2021

Jo lähes parin vuoden ajan olemme saaneet totutella tilaan, jossa vain muutos on pysyvää. Valmiutemme muutoksiin ja toisaalta kykymme palautua niistä on tullut toden totta testatuksi. Muuttuva maailma on koskettanut kaikkia elämän osa-alueita ja näkynyt myös liike- ja työelämän muutoksina, uusina osaamisvaatimuksina sekä toimintaympäristöjen nopeina käänteinä. Ravisuttava muutos on havahduttanut organisaatiot miettimään toimintansa edellytyksiä ja tulevaisuuttaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin.  

Rakensimme HealthDataBusiness@Change-hankkeen vastaamaan juuri näihin muuttuvan maailman herättämiin pohdintoihin: liiketoiminnan ja kilpailykyvyn kehittämiseen, sekä erityisesti organisaation muutoskyvykkyyden vahvistamiseen ja tulevaisuusresilienssin kasvattamiseen. Olemme työskennelleet Euroopan sosiaalirahaston ja Etelä-Savon ELY-keskuksen rahoittaman HealthDataBusienss@Change-hankkeemme parissa nyt puoli vuotta. Tänä aikana olemme muun muassa selvittäneet erityisesti alueemme terveysteknologia-alan yritysten kriittisiä osaamistarpeita ja rakentaneet vastineeksi monipuolisen koulutuskokonaisuuden. Mittakaavassaan varsin ainutlaatuisen kokonaisuuden tavoitteena on kuroa kiinni havaittua osaamisvajetta ja varmentaa tulevaisuuden toimintakykyä osaamispääomaa kehittämällä. Uskomme tämän lujittavan lopulta koko alueemme kilpailukykyä ja tulevaisuuden toimintakykyä vahvistuvan klusteritoiminnan myötä.  

Koulutuskokonaisuus käynnistyy tammikuussa Kim Väisäsen energisellä Myynti, vienti ja kansainvälistyminen– koulutuksella. Kevään aikana koulutuksia järjestetään riskienhallinnasta, ohjelmistoista ja tietoverkoista, käytettävyydestä sekä tekoälystä ja kyberturvallisuudesta. Kaikki kouluttajat ovat oman alansa huippuja, ja uskallankin väittää ettei vastaavaa koulutuskokonaisuutta olla Kuopiossa aiemmin nähty! Tutustu aikatauluihin ja varaa paikkasi pian: https://kasve.com/koulutukset/healthdatabusiness/ 

HealthDataBusiness@Change-hankkeen tavoitteena on kehittää terveysdataosaamista ja rakentaa uutta osaamista sen ympärille vahvistamalla pk-yritysten tulevaisuusresilienssiä, muutoskyvykkyyttä, dataliiketoimintaosaamista sekä kilpailukykyä. Erityisen tärkeää on liiketoiminnan digitalisoitumisen mahdollistamien hyötyjen tunnistaminen ja hyödyntäminen alueen yritysten parhaaksi. Hanke on Euroopan sosiaalirahaston ja Etelä-Savon Ely-keskuksen rahoittama ja sen toiminta-aika on 15.6.2021-14.6.2022. Lisätietoja: Henna Heiskanen, henna.heiskanen@kasve.com, 050 5669405.

Henna Heiskanen

Education Ambassador