QAiRAn tarina jatkuu osana Kasve Oy:tä

syyskuu 6, 2020

Loppukeväästä Kasve Oy:stä tuli Qaira Oy:n 100% omistaja ja tämän vuoksi Qaira Oy:n toiminta päädyttiin sulauttamaan osaksi Kasven toimintaa. Nyt QAiRA:n tarina jatkuu siis Kasve Oy:n tuotteena ja muutoksen ansiosta Kasven QA- ja RA-asiantuntijoiden osaamista voidaan hyödyntää entistä tehokkaammin QAiRA:n tuotekehityksessä.

QAiRA on Medical Device -toimijoille suunnattu pilvipalvelu lainsäädännön ja viranomaisvaatimusten seurantaan sekä regulatoristen vaatimusten täyttämiseen. Lisätietoa QAiRAsta.

Alkukesästä ensimmäiset pilottikäyttäjät saivat käyttöönsä QAiRA-palvelun, ja elokuun 2019 alussa palvelumme sai ensimmäiset “oikeat” asiakkaansa, kun Healthtech Finland ry  osti QAiRA News Portal -palvelun kaikille jäsenilleen.

Myös tuotekehityksen puolella vauhtia on riittänyt ja kesän aikana olemme käytännössä rakentaneet uusiksi sekä My Feeds että My Toolkit moduulit. Alkusyksystä tulemme vielä uudistamaan regulaatioiden hallinnan ja seurannan eli My Regulations moduulin.

Uudistuneessa My News-näkymässä käyttäjät pystyvät suodattamaan uutisvirtaa lähteen mukaan, tekemään hakuja ja arvioimaan artikkeleiden hyödyllisyyttä.

Jos haluat kuulla lisää QAiRA:n uusista ominaisuuksista, lähetä meille sähköpostia ja sovitaan lyhyt videoneuvottelu, jossa voimme kertoa lisää QAiRA:n uusista ominaisuuksista!