Mitä kuuluu Elina Kiviaholle, Hyvinvointialan Huippuosaajalle?

lokakuu 3, 2018

Ensimmäiset Kasven kouluttamat Hyvinvointialan Huippuosaajat valmistuivat keväällä 2018. Hyvinvointiala Huippuosaajaksi -rekrytoivan koulutuksen tavoitteena on törmäyttää rekrytointia miettivät terveys- ja hyvinvointialan yritykset ja korkeakoulututkinnon suorittaneet vaikeassa työllistymistilanteessa olevat terveys-, bio- ja elintarvikealan asiantuntijat. Pohjois-Savon ELY-keskuksen kanssa yhteistyössä toteutetussa ensimmäisessä Hyvinvointialan Huippuosaajaksi -koulutuksessa koulutukseen valitut asiantuntijat päivittivät mm. laatu- ja tuotekehitysosaamistaan vastaamaan paremmin elinkeinoelämän vaateita. Ensimmäisten valmistuneiden joukossa oli myös Elina Kiviaho, joka työllistyi koulutuksen myötä Medikro Oy:lle tuotespesialistiksi.

”Elina, mikä juuri sinusta tekee Hyvinvointialan Huippuosaajan?”

”Olen pohjakoulutukseltani bioanalyytikko, mutta valmistuttuani huomasin, että ala ei kuitenkaan vastannut odotuksiani, halusin jotakin enemmän. Perheen perustaminen toi pakollisen tauon urasuunnitelmien edistämiselle, mutta myös lisäaikaa miettiä. Kotiäitiä ollessani en tosiaankaan jäänyt lepäämään laakereilleni vaan suoritin kaksi YAMK -tutkintoa, ensimmäisen Sosiaali- ja terveysalan koulutusohjelmassa ja toisen Bioanalyytikan kliinisen asiantuntijan koulutusohjelmassa. Erikoistuessani koin koko ajan, että olen matkalla oikeaan suuntaan ja että olen löytänyt viimein sen mitä haluan uraltani. Minulla oli nyt usko siihen, että pystyn ja osaan -olen siis huippuosaaja! Työelämään palatessa haasteenani oli vakuuttaa se myös muille. Hyvinvointialan Huippuosaaja -rekrytointikoulutus tarjosi minulle siihen mahdollisuuden, johon tiukasti tartuin. ” -summaa Elina matkaansa huippuosaajaksi.

Onnistunut törmäytys

Kouluttajan näkökulmasta rekrytointikoulutusta toteuttaessa menestyksen avaimet syntyvät pitkälti siitä, että tunnistetaan kumppaniyritysten aidot osaamisen ja kehittymisen tarpeet ja että yrityksellä on halu ratkaista haaste rekrytoimalla uutta osaamista. Toisaalta on myös tärkeä tunnistaa ne potentiaalin omaavat hakijat, harjoittelijaehdokkaat, joilla on myös sisäinen palo ja tahtotila kehittyä ja tarttua mahdollisuuteen, vaikka se aluksi tarkoittaisikin hyppyä tuntemattomaan. Hyvinvointialan Huippuosaajaksi -koulutuksen rekrytoinnissa koulutukseen sitoutuneen yrityksen tarpeiden pohjalta tehdäänkin perusteellinen ehdokkaiden esivalinta oikean yritys-koulutettava -parin muodostamiseksi.

”Kun Kasven Miia kertoi Medikro Oy:stä mahdollisena yrityskumppanina niin kiinnostuin heti, vaikka en tuntenut yritystä aiemmin. Nopean selvittelyn jälkeen totesin että, vaikka yritys oli minulle tuntematon, niin tuotteet olivatkin tuttuja, sillä olin käyttänyt niitä bioanalyytikkona työskennellessäni. Sillä hetkellä tiesin, että haluan työskennellä Medikrolla! Tein suuren työn perehtyessäni yritykseen ja sen tuotteisiin tarkemmin ja uskon tällä olleen suuri merkitys haastattelutilanteessa. Onnistuin vakuuttamaan työnantajan siitä, että olen se osaaja, jota he etsivät!” -kertoo Elina prosessin etenemisestä omalta kohdaltaan.

Etsinnässä Hyvinvointialan Huippuosaaja?

Suunnitellaanko sinun yrityksessäsi rekrytointia? Mietityttääkö resurssien riittävyys ja toisaalta rekrytoinnissa piilevät riskit? Onko aikomuksena kansainvälistyä? Onko laadunhallinta- tai tuotekehitysosaamiselle uutta tarvetta tai jopa huutava pula? Tai koetko olevasi samassa tilanteessa kuin Elina, tarvitsetko sinä mahdollisuuden päästä näyttämään kyntesi?

Ota yhteyttä Kasven Kirsiin niin jutellaan lisää!

 

Kirsi Marin

Training Services Manager