Kasvella tuottamassa asiakkaille ketterämpää laatukehitystä ja tukemassa digitaalista kolmiloikkaa

syyskuu 15, 2020

Aloitin Kasvella Lead Quality Engineerinä syyskuun alusta ja savolaiseen tyyliin titteli viäntyi heti kielelle sopivampaan muotoon – lyijyiseksi laatuinsinööriksi.

Kimmahdin taloon kansainvälisestä insinööritalosta tuomaan osaamista asiantuntijatiimiimme projektinhallinnan, laatujohtamisen ja digiliiketoiminnan osalta.

Ketterämpää laatukehitystä

Siirtyminen globaalista insinööritoimistosta pienempään asiantuntijaryhmään on kutkuttava ja jännittävä muutos. Odotan erityisesti asiakasprojektien tuomia mahdollisuuksia, jossa pääsemme kuuntelemaan asiakkaan odotuksia ja tavoitteita sekä toteuttamaan heidän tarpeita ketterästi ns. lähitaisteluetäisyydeltä. Ketteryyteen yhdistyy usein joustava, lentävä ja esteitä ylittävä vaikutelma. Omalta kohdalta kuitenkin perusjäykkänä suomalaisena moisiin suorituksiin ei aina ylletä – mutta miksi toisaalta yltääkkään? Ketteryyden pitäisi muodostua kokonaisuudesta, jossa laadukkaalla projektinhallinnalla tasoitellaan esterataa, vedetään tiukimmat kurvit mukavammiksi kaariksi ja lopuksi käytetään sitä toista ketteryyttä, jolla jäljellejääneitä aitoja ja mutkia juostaan sujuvasti läpi.

Teknologian ja laadun liitto

Teknologiakehitys pyrkii ratkaisemaan jonkin ongelman – laadunhallinta mahdollistaa sen.

Onnekseni olen päässyt vuosien mittaan keittymään jo monessa teknologiapainoitteisessa projektiliemessä. Minulle on kertynyt kokemusta erityisesti laajojen projektikokonaisuuksien laadunhallinnasta, jossa teknologia ja toimintamallit kohtaavat loppuasiakkaan tarpeet. Insinöörimäinen lähestymistapa kokonaisuuksien hallintaan ja tavoitemäärittelyyn, monikulttuuristen taustojen huomioonottaminen ongelmanratkaisussa sekä vahva tavoitehakuisuus ovat minulle mieluisia toimintatapoja. Nämä toimintatavat kulkevat käsi kädessä myös laatujohtamisjärjestelmien luomisessa. On oltava tavoite, teknologia ja laatujärjestelmä, jotta yrityksellä on mahdollisuus menestyä. Tukeeko sinun yrityksesi laatujohtamisjärjestelmä tavoitteitasi?

Data ja digitaalisuus päätöksenteon tukena

Liiketoimintaekosysteemit ovat muuttuneet lähivuosina hurjasti. Koronakeväänkin tuomat etätyötoimet ja liiketoiminnan siirtyminen virtuaaliseen muotoon ovat tuoneet omat haasteensa tämänpäivän yritystoimijoille – on navigoitu näppituntumalla ja ongelmia ratkottu lennosta. Uudet toimintamallit ovat toisaalta myös edistäneet tiedon ja datan viemisen virtuaaliseen muotoon ja näkyvämmäksi, myös etäältä. Tämä digitaalinen kolmiloikka tuli monille pakotetusti mutta miksikäs sitä ei nyt hyödynnettäisi. Kun tieto on digitalisoitu, sitä on helppo jatkojalostaa visualisoimalla se päätöksenteon tueksi. Mikä on yrityksen nykytilanne, miltä tulevaisuus näyttää – datavisualisoinnin avulla saamme yritykselle navigaattorin ja tiekartan mahdollisten uusien sumuverhojen keskelle. Kasvella ollaan panostamassa terveysteknologian digiliiketoimintaan QAiRA:n avulla – mikä on sinun yrityksesi digiliiketoimintamalli?

Tulevaisuuden laatuosaajat

Edellämainittujen kokonaisuuksien lisäksi minut tullaan myös näkemään Kasven tulevissa HealthTech Top Expert RekryKoulutuksissa, jossa asiakasyritysten tarpeisiin rekrytoidaan ja koulutetaan tulevaisuuden laatuosaajia kansainvälisille markkinoille. Odotan innolla millaiseen laatuimuun saan osallistujat motivoitua – täytetään teidänkin laatureput tarvittavilla työkaluilla!

Olen mielelläni tukenasi yrityksesi projektinhallinnassa ja laatukehityksessä, vedetään tennarit jalkaan ja lähdetään ketteröitymään yhdessä! Ollaan yhteyksissä!

Yhteistyöterveisin,
Rosa

Rosa Tengvall

Lead Quality Engineer