HealthDataBusiness@Change-koulutukset – Avaimet onnistuneeseen myyntiin ja vientiin

helmikuu 16, 2022

Onko parempaa tapaa laittaa alkuvuodesta liiketoiminnan kehittämisen rattaat pyörimään kuin haastamalla itsensä oppimaan uutta – tällä kertaa myynnistä. Kasven HealthDataBusiness@Change kehittämisohjelman koulutukset starttasivat 26.1 Kuopiossa myynnin, viennin ja kansainvälistymisen kokonaisuudella. Kouluttajana toimi yrittäjä, startup-sijoittaja ja tietokirjailija Kim Väisänen. Pääsimme myös Kasven porukalla Elli, Mikko, ja Nina paikan päälle seuraamaan koulutusta ja haastamaan ajatuksiamme.

Keskeisimpiä nostoja koulutuksesta:

Huippumyyjäksi ei synnytä – sellaiseksi voi oppia. Myynti on haasteellinen ja vaativa laji. Hyvä uutinen kuitenkin on, että myös myynti voi olla helppoa, kun takana on tarpeeksi toistoja. Koulutuksessa korostui Kimin kirjoistakin tuttu neuvo siitä, että myyntityötä tekevän on tehtävä kotiläksyt, mikäli tavoitteena on tulla myynnin ammattilaiseksi. Vaikka siis olisi kuinka kiire päästä myymään, olisi ensin muistettava esimerkiksi:

  • Tuoteosaaminen. Tunne hyvin myymäsi tuote.
  • Tee taustatyö liittyen markkinoihin ja potentiaalisiin asiakkaisiin. Opiskele perustiedot asiakkaasta ennen yhteydenottoa.
  • Valmistaudu huolella tapaamisiin. Asiakkaan eteen ei mennä harjoittelemaan. Joten valmistaudun hyvin ja tilanteeseen sopivalla tavalla.
  • Tunne prosessi. Myynti on prosessi, ja huppumyyjien tulee keskittyä 100% prosessiin onnistuakseen.

 

Parhaasta mahdollisesta valmistautumisesta huolimatta, myynnin onnistumisen eteen voi prosessin aikana ilmaantua esteitä. Koulutuksessa korostuikin, että myynnissä on tärkeää huomata tilanne, kun asiakkaan tarpeisiin ei voida vastata. Tällaisessa tilanteessa myyjän on tärkeää uskaltaa sanoa myös sanoa ”ei”. Myyntiprosessin keskeyttäminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa on siis myös tärkeä taito huippumyyjälle.

Koulutuksessa korostui ennen kaikkea, että myynnin perusta on luottamus. Tämä käy järkeen, sillä miltä itsestä tuntuisi maksaa palvelusta, joka ei tunnu luotettavalta? Saati keskustella myyjän kanssa, joka ei herätä itsessä luottamusta. Luottamuksen kolme pilari ovatkin:

  1. Aitous. Myyjän tulee ennen kaikkea olla aito oma itsensä. Mikään ei herätä niin paljon luottamusta, kun aito kohtaaminen ihmisten välillä.
  2. Empatia. Myynnin perustana on usein ratkoa jokin asiakkaan ongelma, ja auttaa näin asiakasta. Onkin tärkeää aidosti välittää asiakkaasta, ja yrittää parhaansa mukaan ymmärtää asiakkaan ongelmat sekä tarjota tukea ja sekä apua niihin.
  3. Johdonmukaisuus. Huippumyyjät tunnistaa piirteestä, että he eivät lupaa mitään, mitä eivät voi pitää. Pysy siis loogisena ja johdonmukaisena. On tärkeää myös aina pitää lupauksensa, jotta luottamuksen voi saavuttaa. Jos siis olet sopinut asiakkaan kanssa soittavasi hänelle tiistaina klo 11.00, pidä lupaus ja soita hänelle tasan sopimaanne aikaa. Näin saat aikaan luottamusta välillenne. 

 

Viimeisenä, mutta kuitenkin ehkä omasta mielestä tärkeimpänä nostona koulutuksesta otan esiin seikan liittyen huippumyyjien mindsettiin – ole innostunut! Kun myyjä on innostunut myymästään tuotteesta ja seisoo 100% sen takana, tarttuu innostus väistämättä muihin. Onhan myös selvää, että myös ostaminen on kokemus, joten miksei tehdä siitä asiakkaalle mahdollisimman helppo, mieleenpainuva sekä innostava! Niin kuin jo aiemmin mainittu, myynnissä epäonnistumisia tulee, mutta innostus astuu kuvaan myös siinä vaiheessa, kun epäonnistumista huolimatta myyjä pystyy säilyttämään innostuksensa ja jatkamaan eteenpäin aina vaan samalla draivilla.

Kaiken kaikkiaan koulutus haastoi omia tapoja ajatella sekä toteuttaa myyntiä ja vientiä!

HealthDataBusiness@Change kehittämisohjelman koulutuksen jatkuvat pitkin kevättä, ja käsittelyyn on tulossa muun muassa käyttävyyden, regulaatioiden ja laadunhallin kokonaisuuksia. Ilmoittaudu siis rohkeasti mukaan oppimaan tai täydentämään tietovarantojasi!

Innostunutta alkanutta vuotta!

Elli & Mikko

HealthDataBusiness@Change-hanke on Euroopan sosiaalirahaston ja Etelä-Savon Ely-keskuksen rahoittama ja sen toiminta-aika on 15.6.2021-14.6.2022. Lisätietoja: Henna Heiskanenhenna.heiskanen@kasve.com, 050 5669405.